LeKi Kuntoilun säännöt
Lempäälän kisa kuntoilu ry
1§ YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Lempäälän Kisa Kuntoilu ry
ja sen kotipaikka on Lempäälän kunta Suomessa.
Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LeKiKu
Yhdistys on perustettu marraskuun 2 päivänä vuonna 2020 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.
2§ TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT
Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta luomalla edellytyksiä seuran toiminta-alueella jäsenille kuntourheilun harrastamiseen sekä niihin liittyvää tapahtumia ja toimintaa seuran toiminta-alueella siten, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa ja osallistua kunto- ja terveysliikuntaan, sekä tarjota kuntoiluun liittyvää valistus- ja kasvatus toimintaa, kasvattaen yhteiskunnalle ruumiillisesti ja henkisesti vireitä eri ikäisiä kansalaisia.
Seuran jäsenyyksistä muissa yhdistyksissä päättää yhdistyksen kokous. Seura ja seuran jäsenet sitoutuvat noudattamaan niiden järjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä seura on.
Aatteellisen toimintansa toteuttamiseksi ja taloudellisen asemansa vahvistamiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia, toimeenpanna asianomaisella luvalla huvitilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.
Yhdistys voi myös harjoittaa luvanvaraista kahvila ja ravitsemusliikettä, julkista toimintaa ja omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.
3§ JÄSENISTÖ
Seuran jäseneksi voi hallitus hyväksyä henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä.
Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä 18-vuotta täyttäneen henkilön.
Seuran juniorijäseneksi voi hallitus hyväksyä alle 18-vuotiaat nuoret ja lapset.
Kunniajäseneksi voi seuran kokous kutsua hallituksen esityksestä henkilön, joka on erittäin merkittävästi edistänyt seuran toimintaa.
Kunniapuheenjohtajaksi voi seuran kokous kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toimineen henkilön.
Kannattajajäseneksi voi seuran hallitus hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun.
4§ LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSUT
Jäsenen tulee suorittaa vuosikokouksen hyväksymä jäsenmaksu tammikuun aikana. Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty, mutta eroava jäsen on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti. Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi seurasta, jos jäsen on jättänyt kuusi kuukautta sitten erääntyneen jäsenmaksun maksamatta.
5§ KOKOUKSET
Yhdistyksen vuosikokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä ja muut kokoukset tarpeen vaatiessa.
Kutsu yhdistyksen kokoukseen toimitetaan jäsenille viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta ilmestyvässä paikallisessa sanomalehdessä tai sähköpostitse tai tekstiviestillä tai kirjallisella tiedonannolla tai internetissä.
Ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään yksi kymmenesosa seuran jäsenistä on jonkun määrätyn asian takia tehnyt siitä hallitukselle kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koollekutsuttu.
Asioista, joita seuran jäsenet haluavat vuosikokouksen käsiteltäviksi, on tehtävä hallitukselle kirjallinen esitys viimeistään 20 päivää ennen kokousta.
6§ YHDISTYKSEN KOKOUS ON PÄÄTÖSVALTAINEN
sillä jäsenmäärällä, joka sääntöjen mukaisen kokouskutsun nojalla osallistuu kokoukseen. Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai kokouksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana.
Päätöstä tehdessä kullakin jäsenellä on yksi ääni. Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jonka hyväksi useimmat äänet on annettu, ellei näissä säännöissä toisin määrätä. Jos äänet menevät tasan, voittaa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Vaalit toimitetaan vaadittaessa suljetuin lipuin. Äänten mennessä tasan, ratkaisee arpa.
Yhdistyksen kokouksessa tehdyistä päätöksistä on laadittava pöytäkirja ja se on oltava kahden kokouksessa läsnä olleen tarkistettava ja todistettava oikeaksi.
7§ YHDISTYKSEN KOKOUS VALITSEE KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN SEKÄ TARPEELLISET TOIMIHENKILÖT
Yhdistyksen vuosikokouksessa:
1. Esitetään hallituksen laatima toimintakertomus kuluneelta
toimikaudelta
2. Esitetään tilit kuluneelta tilikaudelta
3. Luetaan toiminnantarkastajan lausunto
4. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
5. Päätetään hallituksen ja muiden tilivelvollisten tili- ja vastuuvapaudesta
6. Vahvistetaan hallituksen laatima tulo- ja menoarvio
7. Vahvistetaan hallituksen laatima toimintasuunnitelma
8. Toimitetaan hallituksen puheenjohtajan vaali joka toinen vuosi
9. Toimitetaan hallituksen muiden jäsenten ja varajäsenten vaali
10. Valitaan 1 toiminnantarkastaja ja 1varatoiminnan-tarkastaja vuoden toimikaudeksi
11. Käsitellään muita mahdollisesti esille tulevia asioita.
Muussa yhdistyksen kokouksessa käsitellään vain niitä asioita, joita varten kokous on kutsuttu koolle. Ehdotuksia yhdistyksen kokouksessa käsiteltäviksi asioiksi voi jokainen jäsen esittää kirjallisesti tai suullisesti hallitukselle.
Hallituksen on ne valmisteltava ja lausuntonsa esitettävä seuraavalle yhdistyksen kokoukselle.
Jos asia on kiireellinen, voidaan se kokouksen päätöksellä ottaa heti käsiteltäväksi ja päätettäväksi, ellei yhdistyslaki toisin määrää. Asia on kuitenkin, mikäli se on mahdollista, esitettävä ennen kokousta puheenjohtajalle.
8§ HALLITUS
Yhdistyksen hallituksen muodostavat vuosikokouksessa valittu puheenjohtaja ja 4 – 10 jäsentä sekä 1 – 2 varajäsentä. Puheenjohtajan toimikausi on kaksi (2) vuotta.
Hallituksen varsinaisten ja varajäsenten toimikausi on kaksi vuotta siten, että puolet heistä on vuosittain erovuorossa. Ensimmäisen vuoden kokouksessa erovuoroiset hallituksen jäsenet arvotaan. Hallituksen puheenjohtaja, varsinainen jäsen ja varajäsen voidaan valita tehtävään uudelleen.
9§ HALLITUS KOKOONTUU TARPEEN VAATIESSA PUHEENJOHTAJAN TAI HÄNEN ESTYNEENÄ OLLESSAAN VARAPUHEENJOHTAJAN KUTSUSTA.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänten mennessä tasan ratkaisee se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt.
10§ HALLITUKSEN TEHTÄVIIN KUULUU:
1. Valita keskuudestaan varapuheenjohtaja
2. Valita sihteeri ja rahastonhoitaja
3. Valita muut tarpeelliseksi katsomansa toimihenkilöt
4. Hyväksyä jäseniksi henkilöitä
5. Kutsua koolle kokoukset
6. Hoitaa yhdistyksen taloutta ja vastata tilinpidosta
7. Päättää yhdistyksen tilit ja esittää ne toiminnantarkastajalle
8. Panna täytäntöön yhdistyksen kokousten päätökset;
11§ TILIEN TARKASTUS
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja niiden tulee olla valmiina tarkastettaviksi maaliskuun aikana. Toiminnantarkastajan lausunto on annettava hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta.
12§ YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai rahastonhoitaja.
13§ SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.